Luotettavaa ja laadukasta sähköurakointia
|
Sähköliike Kuusitunturi Oy on luotettava sähköalan yhteistyökumppani, joka on perustettu vuonna 1994. Konsernin urakoinnista vastaa Imatralla Kuusitunturi Oy sekä Kuusitunturi Lahti Oy, Kuusitunturi Lappeenranta Oy, Kuusitunturi Kotka Oy ja Kuusitunturi Automaatio Oy.
Yhtiöiden liikevaihto vuonna 2009 oli noin yksitoista miljoonaa euroa. Yritykset työllistävät yhteensä n. 100 henkilöä.
Toiminta-ajatus
Kuusitunturi Oy toimittaa korkealaatuisia sähköalan tuotteita ja palveluja niin yksityisille ihmisille kuin yrityksille. Kuusitunturi on turvallinen ja luotettava yhteistyökumppani. Liiketaloudellinen kannattavuus varmistaa mahdollisuudet kehittää yritystä ja antaa siten edellytykset tulevaisuudelle.
Arvot
Kun yritys nauttii asiakkaidensa luottamusta ja arvostusta, se luo hyvinvointia ja turvallisuutta henkilöstölle. Kuusitunturi Oy:n lähtökohtana on asiakas, jota halutaan palvella hänen tarpeistaan lähtien ja niin, ettei hän joudu pettymään saamaansa palveluun. Se edellyttää eettistä työkulttuuria sekä sitä, että yhtiö kohtelee työntekijöitään hyvin ja asianmukaisesti.
Imatralla 19.10.2008
Jukka Nenonen
Tekninen johtaja
|
|
|
Viimeksi päivitetty ( 08.06.2010 )
|